Voiko eläintä kertoa? – Miksi kerromme eläimet ensisijaisesti erojemme kautta ja miten se vaikuttaa ajatuksiimme eläimistä

Kysymme tutkimushankkeessamme voiko eläintä kertoa. Vastaus vaatii sen pohtimista, mitä tarkoittaa kertominen ja mitä tarkoittaa eläin. Tässä tekstissä pureudun eläimen käsitteeseen ja erityisesti ihmisen ja eläimen välisen eronteon merkitykseen eläinten kertomisessa.

Eläin tarkoittaa kielenkäytössämme ensisijaisesti muita eläimiä kuin ihmistä. Näin siitä huolimatta, että tiedämme ihmisen olevan osa eläinkuntaa. Eläimellä, eläimyydellä ja eläimellisyydellä voidaan tarkoittaa silti myös eläintä ihmisessä, ihmisen ”eläin-puolta” erotuksena ominaisuuksista, joita on pidetty yksinomaan ihmiselle kuuluvina. Ominaisuus kerrallaan muista lajeista on kuitenkin paljastunut samoja piirteitä ja kykyjä kuin ihmisestä. Jaamme enemmän kuin olemme aiemmin myöntäneet.

Keskittymisemme ihmisen ja (muiden) eläinten välisiin eroihin on vaikuttanut siihen, miten olemme kertoneet muita eläimiä, millaisiksi ne ja niiden keskeiset piirteet olettaneet. Erojen ja erilaisuuden asettaminen keskeiselle sijalle on vaikuttanut myös ihmiskäsitykseemme. Ihmisyys on määritelty siten, että eläimellisinä pidetyt piirteet on suljettu ihmisyyden tai ainakin tavoitellun ihmisyyden ulkopuolelle.

Ihmisyys on asetettu ylemmälle tasolle kuin muu eläinkunta ja toisaalta muiden eläinten kykyjen mittariksi. Samalla olemme sulkeneet ajatuksistamme sen, että toiset eläimet voisivat yltää ”yläpuolellemme”, olla jossain asiassa ”enemmän” kuin me. Jos myönnämme, että eläin on kyvykäs, kyky oletetaan kuitenkin moraalisesti merkityksettömäksi. Ihmisarvo nojaa käsitykseen moraalisesti merkityksellisemmästä laadustamme (muihin) eläimiin nähden.

Ihmisyys ei-eläimyytenä

Ihminen–eläin -eronteko on keskeinen dikotominen kulttuurinen erottelu, joka on sukua luonnon ja kulttuurin ja esimerkiksi tunteen ja järjen tai mielellisen ja ruumiillisen vastakkainasetteluille. Se toimii samaan tapaan kuin mies–nainen -eronteko. Mieheys on rakennettu erontekona naiseen ja mies on toiminut kulttuurisena ihmisyyden normina. Mies on monessa kielessä myös ihmistä tarkoittava sana. Mies on ei-nainen. Ihmisyys ja ihmisen identiteetti tuotetaan eläimen kautta – omassa kulttuurissamme nimenomaan negaation kautta. Ihminen on ei-eläin. Eläin puolestaan ei-ihminen, ei-inhimillinen. Ihminen on sitä mitä eläin ei ole, mies sitä mitä nainen ei ole. Mies-ihminen kerrotaan erona sekä naisesta että eläimestä.

Nämä erottelut kantavat mukanaan paljon enemmän merkityksiä kuin pelkät fyysiset erot. Kyse ei ole vain erottelusta, vaan hierarkiasta. Ensimmäinen on normi, toinen alempi ja vähemmän arvostettu. Tämä toiseuttaminen on keskeinen identiteetti-kategorioiden tuottaja. Identiteettimme ihmisinä on rakennettu kaikkien muiden eläinten alemmuudelle meihin nähden.

Ihmiskeskeinen maailmankuva ei ole kuitenkaan universaali ja ajallisesti muuttumaton, vaikka näkökulmamme maailmaan onkin väistämättä ihmislähtöinen ja oman lajimme ensisijaistava. Niin keräilijä-metsästäjäkulttuurit, paimentolaiskulttuurit kuin muun muassa Itä-Aasian perinteiset uskomusjärjestelmät tarjoavat esimerkkejä maailmankuvista, joissa ihminen asettuu yhdeksi lajiksi muiden joukkoon ja muut lajit omaavat moraalista merkitystä, kuten ihminenkin.

Ketkä ovat eläimiä – eläimet ja eläinkunta

Eläinkunta on ihmisen luoma taksonominen kategoria, joka jakaantuu lukemattomiin erilaisiin lajeihin – tämän hetkisen arvion mukaan noin 7 miljoonaan, mutta arviot vaihtelevat paljon, sillä tunnemme lajeista vasta pienen osan. Myös lajin raja on häilyvä (esim. Tuovila 2020). Laji on ihmiskielen käsite, jolle on olemassa useita erilaisia määritelmiä. Eläinkunnasta on löydettävissä erilaisia populaatioita, joita pitää toisistaan erillään se, etteivät ne kykene lisääntymään keskenään, mutta tämä ei yksinään riitä lajin määrittelyyn.

Myös eläinkunnan rajat ovat huokoiset, itse määrittelemämme ja jatkuvasti elävät. On eliöitä, joiden ”oikeaa luokkaa” meidän on hyviä vaikea päättää. Luonto ei kerro, mitä keksimäämme eläinkunnan kategoriaan pitäisi sijoittaa ja mitä ei, eivätkä uudet eliöt muotoudu ihmisen laatimien kategoriarajojen mukaisina. Ennen kaikkea eläimen kategorian ongelmallisuus liittyy kuitenkin siihen, että se niputtaa yhden käsitteen ja kohtelun piiriin loputtoman suuren elämän kirjon – ja asettaa sen dikotomiseksi vastinpariksi yksittäiselle lajille, ihmiselle.

Kun puhumme eläimistä, me ihmiset ajattelemme ensisijaisesti kaltaisiamme, eli selkäjänteisiä ja erityisesti selkärankaisia. Eläinkunnan pääjaksoista muistuvat mieleemme usein myös nilviäiset ja niveljalkaiset, eli esimerkiksi hyönteiset. Mutta tässä on vasta kolme eläinkunnan pääjaksoa. Eläinkuvastamme unohtuvat lähes aina esimerkiksi kampaleukamadot, esiselkäjänteiset, sukaspintaiset, limamadot ja madonharvasoluiset. Eläinkunnan pääjaksolle Cephalorhynchalle ei ole edes suomenkielistä nimeä. Sienieläimillä, joihin kuuluu noin 5000 lajia, ei ole kudoksia, verenkiertoa, aisteja tai hermostoa.  

Monet eläinkunnan pääjaksot koostuvat mikroskooppisen pienistä eläimistä ja eläimistä, jotka tunnemme loisina, siis jonain mahdollisuuksien mukaan tuhottavana. Emme käytännössä sovella esimerkiksi eläinsuojelulakia tällaisiin olentoihin. Monissa maissa eläinsuojelulaki koskee (lähinnä) vain nisäkkäitä, ei siis suinkaan edes kaikkia selkäjänteisiä. Määritämme tuntoisille olennoille kuuluvaa kohtelua sillä perusteella, että ne ovat ”eläimiä”. Useimmat meistä eivät kuitenkaan edes tiedä, mitä eläinkunta oikeastaan pitää sisällään eivätkä ainakaan osaa perustella, miksi orangin ja erilaisten kampaleukamatojen kohtelun pitäisi olla olennaisesti samanlaista. Käytännössä eläin merkitseekin ensisijaisesti ihmistä alempaa, moraalisesti merkityksetöntä elävää olentoa – mitä hyvänsä elävää olentoa, joka ei ole (täysin) ihminen. Tämän vuoksi myös ihmisen eläimellistäminen mahdollistaa hänen hyväksikäyttönsä tai vahingoittamisensa. Eläimeksi nimeäminen tarkoittaa lupaa ”kohdella kuin eläintä”. Paljon vaikeampi kysymys on, miksi eläimiksi luettuja saisi kohdella ”kuin eläintä”.

Eläimen käsitteen ongelmiin kuuluu siis epämääräisyyden ohella sen typistävyys ja hierarkkinen ja dualistinen rooli ihmisen vastakohtana ja ihmistä alempana olemisen tasona. Eläimen asema ihmisen toisena on äärimmäisen vahva siitä huolimatta, että tieteellisen, biologisen käsityksen mukaisesti tiedämme ihmisen olevan eläin. Etenkin länsimaisessa ajatteluperinteessä ihmisen luonnosta erilliseksi ja ei-eläimeksi kertomisella on ollut todella merkittävä rooli. Ihmisen eläimistä erottavan tekijän etsimistä on nimitetty jopa länsimaisen filosofian kestävimmäksi pyrkimykseksi.

Ihminen–eläin -eronteon keskeiset merkitykset

Miksi ihmisen ja (muiden) eläinten erottaminen toisistaan on sitten koettu tärkeäksi? Miksi emme ole sen sijaan painottaneet esimerkiksi kykyjemme yhtäläisyyksiä muiden lajien vastaaviin?  Ihmisen laadullisella erottamisella kaikista (muista) eläimistä voidaan nähdä ainakin neljä keskeistä merkitystä:

  • Ihmisen identiteetin määrittäminen.
  • Ihmisten suojeleminen hyväksikäytöltä.
  • Sosiaalinen kontrolli.
  • Eläinten hyväksikäytön mahdollistaminen.

Edellä käsittelin sitä, miten eroa eläimiin käytetään ihmisen identiteetin määrittämiseen. Ihmisen minäkuva ihmisenä rakentuu erona toiseen, alempaan, eläimeen, kuten mieheys erona naiseen. Minä ihminen olen sitä, mitä sinä – eläin – et ole. Ihminen on sitä, mitä eläimeltä puuttuu. Miehen ja naisen välistä eroa ja etenkin sen hierarkkisuutta on kuitenkin purettu jo pitkälle. Naisiin ja miehiin kytketyt ominaisuudet ovat muuttuneet ja niin sukupuolijaon dikotomisuus kuin sen hierarkkisuus on vakavasti kyseenalaistettu.

Toisaalta ihminen–eläin -eron purkamisen pelätään johtavan eläimellistävään ja julmaan ihmiskuvaan, yleisiä ja yhtäläisiä ihmisoikeuksia edeltävään aikaan. Ihmisoikeuksien määrittelyä on pidetty osana toisen maailmansodan jälkeistä pyrkimystä estää holokaustin kaltaiset hirmuteot jatkossa. Ihminen–eläin -erottelulla on suojeltu ihmisiä hyväksikäytöltä, määritelty ihmisen erityisarvo ja rajattu moraalisen osallisuuden piiri. Kaikki ihmiset ovat moraalisesti merkittäviä, mutta kukaan muu ei. Ihmisoikeudet on määritelty, jotta yhdenkään ihmisen oikeuksia ei voitaisi kiistää. Voidaan kuitenkin kysyä, onko ihmisoikeuksien määrittely nykyisellä tavalla ollut tehokkain mahdollinen keino estää ihmisiin kohdistuvaa julmuutta ja voisiko erilainen suhtautuminen kaikkiin tunteviin eläviin olentoihin viedä meitä jopa lähemmäs myös ihmisoikeuksien toteutumista.

Ihminen–eläin -ero toimii sosiaalisen kontrollin välineenä. Eläimellisyyden ja eläimen kautta määritetään toivottavaa, sopivaa ja ”sivistynyttä” ihmisyyttä. Ihmisen on yhteisössä menestyäkseen erotettava käytöksellään itsensä eläimestä, kartettava eläimelliseksi nimettyä käytöstä.

Neljäs hyvin keskeinen ihminen–eläin -eron ylläpitoa vaativa tekijä on eläinten hyväksikäyttö. Vain laadullinen ja selkeä ero eläimiin mahdollistaa niiden laajan taloudellisen hyväksikäytön. Mikäli ihminen–eläin -erottelu horjuu, meidän on harkittava eläinten hyväksikäytön oikeutus tapaus tapaukselta uudelleen. Tähän suuntaan onkin jossain määrin kuljettu eläimiä koskevan tieteellisen ymmärryksen lisääntymisen ja eettisen pohdinnan kasvun myötä. Eläinten itseisarvosta ja oikeuksista puhuminen kohtaa kuitenkin edelleen voimakasta vastustusta – myös sen mittavien taloudellisten vaikutusten vuoksi.

Nämä kaikki neljä ihmisen ja eläimen erottelua ylläpitävää tekijää myös epäsuorasti ylläpitävät ihmisten välisiä hierarkioita, vaikka eron esitetään usein toimivan juuri päinvastoin – ihmisten välistä tasa-arvoa parantaen. Koska eläin määritetään alemmaksi ja alempiarvoiseksi ja toisaalta tietyt ihmisillekin kuuluvat piirteet eläimellisemmiksi kuin toiset, ”täysi ihmisyys” näyttää tämän myötä kuuluvan tietyille ihmisille enemmän kuin toisille. Tietyiltä ihmisryhmiltä puuttuu ominaisuuksia, jotka toistuvasti esitetään ihmisen erityisaseman takaajana: puhekyky, pystyasento, älykkyys, itsehillintä ja niin edelleen.

Näiden toiseuttavien tekijöiden yhteen kietoutumisen vuoksi eläinkäsityksemme kritiikkiin onkin yhtynyt yhä enemmän myös vammais-, nais- ja esimerkiksi postkolonialistisen liikkeen toimijoita ja teoreetikkoja. Eläimellistäminen ja oikeus eläimen tai ”eläimellisemmän” hyväksikäyttöön ja/tai syrjintään ovat ilmiöitä, jotka ovat olennainen osa intersektionaalista analyysiä.

Uudenlainen tapa katsoa ja kertoa eläimiä

Millaisilta eläimet näyttävät, jos kieltäydymme ajattelemasta niitä ”vain” eläiminä? Entä miltä oma eläimyytemme tuntuu, jos emme ajattele eläintä alempana olemisen muotona kuin ihmisyyttä? Osaammeko katsoa ihmistä ilman oletusta hänen olemuksensa ylemmyydestä? Vai onko kaikenlaisten tuntevien elävien olentojen arvostaminen vaarallista – miten käy, jos ihmisen erityisasemaa muita arvokkaampana horjutetaan?

Eläimen ja ihmisen rajan ohella yhtä olennaista on kyseenalaistaa inhimilliseksi ja eläimelliseksi määritettyä. Onko ihmisessä oikeastaan muuta kuin eläimyyttä? Eivätkö kaikki eläimet, myös ihminen, ole eläimyyden erilaisia muotoja? Eläimyys on myös meidän kulttuuriolentouttamme. Eläinkunta sisältää myös ihmisyyden. Inhimilliseksi luetun käytöksen alkuperä löytyy samasta eläinolemuksestamme ja sen kyvystä sosiaaliseen, yhteistyövetoiseen toimintaan, kuin niin kutsutut eläimellisetkin piirteemme.

Tutuimmat käsitteet usein myös kahlitsevat ajattelua. Eläin-käsitteeseen väistämättä liittyvää väkivaltaa analysoinut Derrida (2019) päätyi ehdottamaan, että meidän olisi yritettävä päästä eroon koko eläimen käsitteestä. Miten kertoisimme eläimiä, jos meillä ei olisi eläimen käsitettä, vain me kaikki erilaiset lajit, populaatiot ja yksilöt? Näkisimmekö eläimet – ja itsemme niiden joukossa – toisin?

Salla Tuomivaara

Lähteet

Derrida, Jacques (2019) Eläin, joka siis olen. Tutkijaliitto, Helsinki. Originally published in French 2006 (L’Animal que donc je suis).

Tuovila, Hanna (2020) Miten laji määritellään? Natura 2/20. Artikkeli pohjautuu kirjoittajan väitöskirjaan Sticky business: diversity and evolution of Mycocaliciales (Ascomycota) on plant exudate.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: