Olevaisia

Olevaiset ovat kipsivalosten ja mustepiirrosten keinoin tehtyjä kuvia kivi- kasvi- ja eläinkunnan olennoista, jotka ovat huhtikuussa esillä Kouvolan Poikilo-museossa sijaitsevassa Kouta-galleriassa. Olevaisten rinnalla museossa on laajempi Ilmiöitä ja Olioita näyttely, jossa on Timo Heinon, Jaakko Tornbergin ja Timo P. Vartiaisen teoksia. Koen näistä erityisesti Timo Heinon veistokset läheiseksi omalletaiteelliselle työskentelylleni. Heino on minulle itse asiassaesikuva, jonka kekseliästämateriaalinkäyttöäja veistosten estetiikkaa olen ihaillut jo opiskeluaikanani. Hän kysyi taiteellista tutkimusta edustavassa väitöskirjassaan Aineen olemuksesta materian muuntumiin (2016), voisimmeko luoda uudenlaista aineellista symboliikkaa tiedostamalla jatkuvan ainesten vaihdannan materiaalisen maailman prosesseissa? Eri kategorioista peräisin olevien materiaalien sekoittumisen myöntäminen erottamattomaksi osaksi maailmassa-olemista voi Heinon mukaanviitoittaa tietä eteenpäin sellaisista vastakkainasetteluista, jotka ovat tehneet länsimaisen ihmisen suhteista aineelliseen maailmaan kompleksisen. Heino ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki aineelliset sekoitukset tulisi hyväksyä, tai että sekoittuminen olisi aina myönteinen ilmiö. Hän mainitsee esimerkkinä geenimuuntelun ennakoimattomuuden mukana tulevat potentiaalisesti tuhoisat seuraukset: emme voi varmasti tietää, mitä tapahtuu, jossa arktiselta kalalajilta siirretään jäätymisen estäviä ominaisuuksia sisältäviä geenejä tomaattiin, jotta se kestäisi kylmää paremmin. Suhteeni uusmaterialistiseen estetiikkaan ja siihen liittyviin eettisiin haasteisiin on hyvin pitkälti jaettua Heinon ajattelun kanssa. Olen ilahtunut teostemme rinnakkaiselosta Poikilo-museon ja Kouta-gallerian tiloissa, joissa Koronan aikana valitettavasti on ollut kovin hiljaista.

Omat olevaiseni rakentuvat kuitenkin perinteisten kuvataiteen tekniikoiden ja materiaalien ympärille uusmaterialismin sijaan. Eläimiä, kasveja ja kiviä esittävien kuvien teon ensisijainen lähtökohta on ollut yksilöyden kysymyksissä, jotka eivät ulotu noihin kaikkiin kolmeen olentoryhmään. Kaikki olevainen koostuu maailmassa hajallaan olevista taitoisiinsa liittyneistä hiukkasista. Aine kiertää ja ottaa muotonsa erilaisissa olennoissa ja kappaleissa, joita tarkastelen teoksissani pohtien miksi tietyt olomuodot on arvotettava merkitsevämmiksi kuin toiset. Toivon että kalliot pysyvät tukevana kamarana monimuotoiselle elämälle, eivätkä uhanalaiset puut, kasvit ja eläimet katoa sen pinnalta. Kaikkea elämää ja olemassaoloa tulee vaalia, mutta etenkin tuntoisia ja mielellisiä eläimiä meidän tulisi kohdella myötätuntoisesti, niiden erityisyyttä kunnioittaen.

Olen viime aikoina ajatellut paljon pieniä olentoja, heitä, jotka helposti sivuutetaan huomaamattomina ja vähäpätöisinä. Pienimmilläkin eläimillä on kuitenkin paikkansa luonnon monimuotoisessa kudelmassa, oma olemassaolonsa ja elämänsä, joka on yhtä tärkeää kuin suurempien, äänekkäämpien ja voimakkaampien olentojen. Opin hiljan Anni Kytömäen pitämältä, hänen Margarita-kirjaansa (2020) ja sen jokihelmisimpukoita sivuavalta luennolta, että tutkimuslaitoksenaltaassa elävät jokihelmisimpukat, eli raakut, oppivat tunnistamaan hoitajansa. Raakut eivät välitä, jos tämä tuttu henkilö laittaa kätensä veteen, mutta vieraan tehdessä saman ne sulkeutuvat kuoreensa, suojautuvat mahdolliselta uhalta. Hekin haluavat selviytyä, olla ja elää rauhassa. Veistin Raakun ja piirsin hänelle sukulaisia. He ovat kaikki sitkeitä kirkkaiden ja virtaavien vesien pohjalla eläviä suurikokoisia nilviäisiä, jotka ovat tällä hetkellä erittäin uhanalaisia. He voivat elää jopa 200-vuotiaaksi, on siis toivoa, että osa tällä hetkellä tutkimuslaitoksella elävistä simpukoistakin ehtii tulevaisuudessa paluumuuttaa luonnonvesiin, jos me ihmiset piakkoin autamme niiden asuinsijat elinkelpoiseen kuntoon tuhoamisen sijaan.

Taiteellisen tutkimuksensa tuloksena Timo Heino ajattelee minuuden muodostuvan ja muokkautuvan erilaisten vuorovaikutusssuhteiden ja ainestenvaihdunnan verkostossa, minkä vuoksi ei ole mielekästä rajata tai eristää yhtä muusta maailmasta, vaan keskittyä sen sijaan eri aineksista muodostuviin välimatkoihin ja niidenkudelmaan. Hän päättää väitöskirjansa lauseeseen ”Tässä maailmassa-olemisessa ja maailman kokemisessa elämme osana meidät ympäröivää ja läpäisevää arvoituksellista todellisuutta, jota kutsumme aineellisuudeksi”. Se voisi kuvata hyvin myös taiteellista työskentelyäni ja ihmettelyäni maailman olevaisten parissa. Yhdistän kuitenkin ajatuksen minuudesta voimakkaastiyksilöön, tunteviin ja mielellisiin eläimiin, jotka asetan osaksi tuota materiaalista kudelmaa korostaen heidän merkitystään aktiivisina toimijoina ja henkilöinä, joiden elämää tulee kunnioittaa.

Outimaija Hakala

…

Outimaija Hakala: Olevaisia

Kouta-galleria 30.3.–25.4.2021

Kouvola-talo/ Varuskuntakatu 11, 45100 Kouvola 

ti–pe klo 11–18, la–su 12–17, ma suljettu

Poikilo-museon lippu 11/8 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.