Kertomisen vaikeudesta

Ote Pipsa Longan käsikirjoitusluonnoksesta:

”joten

TÄSSÄ

huojun sinun todellisuutesi kynnyksellä

yritän kertoa sen”

..

Aamu. Yksi koiristani puhdistaa turkkiaan ja jää sitten katsomaan, miten keltaiset lehdet tanssivat maahan. Miten hän kokee maailman? Yö. Koira makaa vierelläni ja kirjoitan häntä mielessäni. Yritän kuvitella koirien olemista, elämää tässä asunnossa, luonani. Äkisti jokin vihlaisee ja lopetan. Asetun levolle, koetan ajatella satunnaisia asioita, jotta en tunnistaisi tätä, huomaisi –

herätyskello | kalenteri | märkä takki | peruna lounaslautasella | unohtunut lompakko | kalenteri | (mitä he tekevät eläimille, mitä he tekevät) | kirjoita | aika | kalenteri | tassun ääni lattialla | sota |(mitä he tekevät eläimille) | nuku | aika | kalenteri | kirjoita | lumihiutale iholla |miksi et ole jo kirjoittanut enemmän|(mitä he tekevät eläimille) |aika |nuku | vene liukuu järvellä | nuku | hauki |nuku | isä hymyilee | aika | aalto, johon osuu aurinko | nuku | koiran selkä omaani vasten

Yöllä uneksin astuvani varastohuoneeseen. Siellä ovat kaikki elämäni lemmikkieläimet paksun pölyn peittämissä häkeissä. ”Sinä unohdit meidät tänne!”, he sanovat. Heitä ei ole ruokittu vuosikausiin, mutta silti he ovat elossa, kaikki linnut, kanit, koirat, marsut, vuohet, aivan jokainen.

”Olen niin pahoillani!”, hoen unessani. Miten saatoin unohtaa teidät, miten saatoin kääntää huomioni pois? Avaan häkkien salvat, sitten huoneen oven, etsin hätäisenä ruokaa, mutta he pysyvät aloillaan. Lentäkää! Juoskaa! Mutta he eivät voi, sillä salvat naksahtavat takaisin kiinni, ovi sulkeutuu, huoneen hämärä jatkuu loputtomiin ja minä rakennan sitä.

Herään omiin nikotuksiini. Poskeni ovat märät ja käsivarteni pingottuneet kuin vetäisin edelleen häkin ovea kaikin voimin auki. Nousen sängyllä istumaan, katson laumani kolmea eriolentoa.

Mitä he tuntevat, mitä minulta jää näkemättä?

…

Miksi

te joudutte vain nuokkumaan, katsomaan levottomina ikkunasta, odottamaan vielä nyt, kun minä teidän haltijanne täytän jokaisen hetkeni, etten huomaisi 

millaiseksi te tunnette elämänne, miten olette ihmisen vallassa, pakotettuina olemaan valitsematta

samalla, kun ihminen ei halua tunnistaa, että seisoo toisen todellisuuden kynnyksellä

ei halua tunnistaa, sillä ei halua nähdä

mitä siellä todellisuudessa on

varastohuone täynnä eläimiä häkeissä, karsinoissa, parsissa, odottamassa. Ja niin hän ei yritä käsittää, vaan etsii nukahtamista, kunnes vene liukuu järvellä | kalenteri | uni.

…

Siksi

on vaikea kertoa eläintä.

…

Elisa Aaltola